Konemusiikin historia on täynnä hetkiä, jotka muuttavat suuntaa — mutta joskus suurin muutos tapahtuu ihmisessä itsessään. Tommin tarina kulkee limudiscoista Lepakon teknotunneliin, radioaalloilta Westfalenhalliin ja tanssilattioilta blogin äärelle. Se on matka, jossa musiikki ei ole vain taustaa, vaan voima, joka kantaa, yhdistää ja rakentaa yhteisöjä.
Tämä haastattelu avaa yhden suomalaisen konemusan pitkäaikaisen kulkijan kokemuksia: miten skene syntyi, miltä se tuntui silloin ja mitä se merkitsee nyt. Samalla se on kertomus siitä, miten musiikki voi muovata identiteettiä, avata ovia ja luoda tiloja, joissa jokainen saa olla oma itsensä.
Astutaan sisään tarinaan, joka on yhtä aikaa henkilökohtainen ja osa suurempaa kokonaisuutta — sitä kudosta, josta suomalainen konemusa ja reivauskulttuuri on tehty.
Tausta ja ensikosketus
1. Miltä tuntui kasvaa musiikin parissa aikana, jolloin dance ja synthpop olivat isoja ilmiöitä
Se oli todella mielenkiintoista aikaa. Omaan nuoruuteeni osui vaihe, jolloin nämä kaikki vasta alkoivat ja nousivat rytinällä pinnalle. Kaikki tuntui uudelta ja freesiltä, eikä sääntöjä tai alagenrejä ollut samalla tavalla kuin nykyään. Sitä aikaa on nyt vaikea edes kuvitella, kun ei ollut nettiä, suoratoistopalveluita tai kännyköitä. Uudet biisit kuuli radiosta tai menemällä levykauppaan, ja aina toivoi löytävänsä jotain ennenkuulumatonta.
Valikoima oli suppeampi kuin nykyään, kiitos internetin, mutta levykauppoja oli enemmän. Ja olihan siinä oma fiiliksensä mennä selaamaan levyjä tietämättä, mitä käsiin osuu. Lehtiä tuli luettua paljon tietolähteenä radion ohella — muuten musiikista ei juuri saanut tietoa. Televisiosta seurattiin Hittimittaria ja Levyraatia, jotka olivat tärkeitä ikkunoita uuteen musiikkiin.
Tuohon aikaan mahtui monta murrosta, ja niiden kokeminen oli jännittävää. Erityisesti eurodancen nousu tuntui valtavalta ilmiöltä, ja sen jälkeen muun elektronisen musiikin kasvu oli nopeaa. Samalla pääsi näkemään, miten koko skene kehittyi nykyiseen muotoonsa.
Jos kaiken tiivistää yhteen lauseeseen: se oli jännittävää aikaa.
2. Miten ja milloin löysit konemusiikin?
Löysin konemusiikin 90‑luvun alussa, pitkälti radio-ohjelmien ansiosta. Bello Romanon Teknovartti Radio Cityssä oli ensimmäisiä kosketuksia, ja Radio Mafian legendaariset ohjelmat, kuten Tapani Ripatin lähetykset, veivät kiinnostusta vielä pidemmälle. Myös Aki Matilaisen ohjelma Radio Cityssä avasi uusia ovia — sillä oli iso merkitys, samoin kuin Dancemobilla ja monilla muilla sen ajan ohjelmilla.
Silloin istuttiin uskollisesti radion äärellä ja nauhoiteltiin biisejä kasetille, toivoen että juuri se paras kappale osuisi talteen. Se oli omanlaisensa rituaali ja osa sitä aikaa, jolloin kaikki tuntui uudelta ja jännittävältä.
3. Muistatko ensimmäisen bileesi tai tapahtuman, joka teki vaikutuksen?
Ihan ensimmäiset kokemukset olivat jo limudiscoista, ja Lepakossa oli siihen aikaan teknotunneli, jossa tuli nähtyä esimerkiksi Dance Nation. Ensimmäinen varsinainen klubi taisi kuitenkin olla Smile Hakaniemen hotellin autotallissa — alaikäisenä vielä. Se teki todella vahvan vaikutuksen.
Ensimmäisiä oikeita bileitä olivat luultavasti Oranssin Compu Cafe tai Weekender Paasitornissa. Myös Orkidean Taivas‑klubi jäi erityisesti mieleen. Nämä kaikki olivat tärkeitä kokemuksia, jotka avasivat ovia siihen maailmaan, josta tuli myöhemmin niin iso osa elämää.
4. Oliko joku tietty artisti, kaveri tai paikka, joka avasi oven skeneen?
Lapsuudenkaverini lukiokaveri oli se henkilö, jonka kautta löysin Taivas‑klubin ja Oranssin Technocafen. Hänen kauttaan avautui myös trance, erityisesti Behind The Eye 2 ‑kokoelman ja XL 4th Chapterin myötä. Ne olivat ensimmäisiä kokonaisuuksia, jotka todella veivät mukanaan.
Jos puhutaan paikasta, niin sanoisin vanhan kotimme lattian. Istuin siinä tuntikausia kuuntelemassa radio-ohjelmia, jotka olivat siihen aikaan tärkein ikkuna uuteen musiikkiin. Ei ehkä tyypillisin vastaus, mutta radion merkitystä ei voi liikaa korostaa — se oli se kanava, joka avasi oven koko skeneen.
Suhde musiikkiin ja skeneen
5. Mitä konemusa merkitsee sinulle tänä päivänä?
Konemusiikki merkitsee minulle ennen kaikkea vapautta ja tiettyä yhteisöllisyyttä. Tapahtumissa käy niin erilaisia ihmisiä, eikä ketään arvoteta samoilla mittareilla kuin arjessa — kaikki ovat samalla viivalla, omana itsenään. Mukana on myös vahva nostalgian sävy: tietyt biisit vievät suoraan takaisin niihin hetkiin ja paikkoihin, joissa ne on ensimmäisen kerran kuullut.
Elektroninen musiikki on edelleen osa omaa arkea ja elämän soundtrackia. Kuuntelen sitä yhä paljon muun musiikin rinnalla, ja se kulkee mukana sekä muistoissa että tässä hetkessä.
6. Millainen rooli musiikilla on arjessasi?
Musiikilla on arjessani todella suuri rooli, koska kuuntelen sitä lähes tauotta. Ulkona liikkuessa se tarjoaa oman kuplan, jossa on helppo olla, ja tekee liikkumisesta miellyttävämpää. Kotona musiikki luo tunnelmaa ja kodinomaisuutta samalla tavalla kuin sisustus — se täyttää tilan ja tekee siitä omannäköisen.
Musiikki on myös kuin uskollinen ystävä, jonka puoleen voi kääntyä eri fiiliksissä. Sen avulla on helppo käsitellä tunteita, ja se voi olla lohduttaja tai voimavara silloin, kun elämä tuntuu raskaalta.
7. Onko jokin tietty genre, joka tuntuu “omaltasi”?
Tämä on oikeasti vaikea kysymys, koska olen aina kuunnellut hyviä biisejä välittämättä liikaa genreistä. Siksi on hankalaa nostaa yhtä selkeää suosikkia esiin. Viime aikoina ehkä synthpop, futurepop, EBM ja muu gootimpi musiikki ovat tuntuneet omimmilta — niiden keikoilla on tullut käytyä eniten, ja niissä on jotain, mikä resonoi tällä hetkellä erityisen vahvasti.
Silti on pakko nostaa esiin myös sielukas house. Sillä on aina ollut erityinen paikka sydämessäni, kuten monella muullakin genrellä. Lopulta sanoisin, että kyse on enemmän yksittäisistä biiseistä kuin genreistä. Hyvä kappale on hyvä kappale, riippumatta siitä, mihin lokeroon se on laitettu.
8. Miten kuvailisit sitä tunnetta, kun hyvä biisi osuu kohdalle oikealla hetkellä?
Se voi olla uskomaton kokemus, johon ilta voi kiteytyä. Juuri se hetki, milloin todella kadotat itsesi musiikkiin ihan selvin päin, unohdat kaikki huolet ja elät vain siinä hetkessä nauttien joka sekunnista.
Reivaajana oleminen
9. Millainen reivaaja koet olevasi?
Koen olevani reivaajana ehkä sieltä vanhemmasta päästä, hehe. Olen musiikin perässä kulkeva tyyppi, joka pitää mielen avoimena ja on valmis kokeilemaan uusia juttuja. Liikuntarajoite hidastaa ja estää tanssimista, mikä on harmillista, mutta ei vie pois sitä iloa, jonka musiikki ja tapahtumat tuovat. Olen myös vähän irrallaan kaikesta, koska en pysy kiinni yhdessä genressä — menen sinne, missä hyvä musiikki soi.
10. Mikä tanssilattialla on sinulle tärkeintä: musiikki, ihmiset, energia, yhteys vai jokin muu?
Ehdottomasti musiikki, mutta myös kokonaistunnelma ja energia. Ilman näitä ilta jää hyvin helposti laimeaksi. Kun kaikki elementit osuvat kohdalleen, syntyy se fiilis, jonka takia tanssilattialle mennään yhä uudelleen.
11. Onko sinulla “rituaaleja” ennen bileitä tai niiden aikana?
Kuuntelen tapahtumaan sopivaa musiikkia — ei oikeastaan muuta.
12. Mikä on paras hetki, jonka olet kokenut tanssilattialla?
Näitä on useita. Maydayssa Members of Maydayn setin aikana koettu yhteisöllisyys oli uskomaton. Ensimmäisessä Masters of Hardcoressa, Vortex of Vengeance ‑tapahtumassa, nimikkobiisin kuuleminen ja se, miten mesta kirjaimellisesti räjähti, oli unohtumaton kokemus. Massive Attackin keikalla Huvilateltassa taas Karmacoman kohdalla koko paikan lattia pomppi mukana — se oli jotain aivan omaa luokkaansa.
Kerran olen myös todistanut, kun joku heitti farkkunsa lavalle. Olisikohan ollut Syndicatessa tai Maydayssa hardisalissa. Se oli aika ikimuistoinen hetki.
Tapahtumat ja paikat
13. Mitkä tapahtumat tai klubit ovat olleet sinulle merkityksellisiä?
Nyt tulee pitkähkö lista, mutta ei se mitään. Paasitornin bileet, joissa esiintyi muun muassa Robert Miles, olivat yksi isoista kokemuksista. Monta tilaa ja uskomaton kattaus koko viikonlopun ajan — ja lipun hinta oli silloin 150 markkaa pe–su. Airrave oli myös täysin ainutlaatuinen kokemus, sellainen jota ei voi oikein verrata mihinkään muuhun.
Mayday Soundtropolis 1998 oli ensimmäinen ulkomaan tapahtumani, ja olin siellä parhaan kaverini kanssa. Se oli huikea kokemus kaikin puolin. Aiemmin mainittu Masters of Hardcore: Vortex of Vengeance oli puolestaan paluu omille hardcoren juurilleni ja ensimmäinen hardcore‑tapahtumani ulkomailla. Produktio oli todella hieno ja musiikillisesti se oli loistava kokonaisuus.
Ruffneck ja Dione Helsinki‑klubilla olivat tapahtumia, joita voi muistella lämmöllä pitkään. Säde puolestaan päräytti kovaa ja korkealta — se oli täysin erilainen kuin muut klubit, ja Gloria oli paikkana upea. Hype oli pitkään se paikka, jossa tuli käytyä joka viikonloppu, ja musiikki oli joka kerta huikeaa. Sieltä lähdettiin, kuten reiveistäkin, hikisinä ja onnellisina.
Ja Annankadun DTM oli monella tapaa legendaarinen. Aina hyvä tunnelma ja hyvää musiikkia.
14. Mikä tekee hyvästä tapahtumasta hyvän?
Monikin asia, mutta kaiken ytimessä on aina musiikki. Myöskään ihmisten merkitystä ei voi korostaa liikaa — juuri se, millä fiiliksellä porukka on liikkeellä, vaikuttaa valtavasti koko illan tunnelmaan. Visuaalisuus on aina mukava lisä tapahtumassa, mutta se ei yksinään tee tapahtumasta hyvää. Kaiken täytyy osua kohdalleen, jotta syntyy se kokonaisuus, joka jää mieleen.
15. Onko jokin keikka tai yö, joka on jäänyt mieleen erityisen vahvasti?
On itse asiassa useita. Lepakon aamujatkoilta ulos astuminen ja auringonnousun näkeminen on jäänyt vahvasti mieleen — siinä oli jotain todella kaunista. Muistan myös hyvin, miten Maydayn jälkeen suuntasin hotellille ja päädyin suoraan aamupalapöytään pää märkänä ja jalat muussina.
Hollannissa taas pääsin hotellille, nukuin muutaman tunnin ja lähdin kaupungille. Respan ilme oli aika ikimuistoinen. Monet Säteen bileet ja DJ‑setit ovat jääneet mieleen, ja isoja hetkiä olivat myös kohtaamiset Lab‑4:n, Frontlinerin ja Neophyten kanssa (kiitos Harri <3 — olen ikuisesti kiitollinen).
Teatrossa muistan hyvin, miten kaverini tuoppi vaelsi RMB:n livekeikan aikana. Samassa paikassa sain myös Raver’s Naturen nimmarit levyyn.
Konemusiikin ulkopuolelta on pakko mainita muutama hetki. Tori Amosin konsertti Berliinissä — toisella kerralla tapasin hänet — ja se tunnelma. En ole koskaan nähnyt yhtä hienosti käyttäytyvää yleisöä, ja fiilis oli jotain täysin käsittämätöntä, etenkin kun kyse oli yhden naisen soolokonsertista pianon kanssa. Toisena tulee mieleen Deine Lakaienin 30‑vuotisjuhlakonsertti Hannoverissa: uskomaton tunnelma ilman valoja, lavashow’ta tai mitään ylimääräistä — pelkkä musiikki.
BlutEngelin konsertit Berliinissä ovat myös ikimuistoisia. Ensimmäinen ilta akustisesti, toinen full show — molemmat uskomattomia. Massive Egon näin ensimmäistä kertaa livenä, ja he vetivät todella kovan keikan. Samalla reissulla sain myös nimmarit BlutEngeliltä.
Loppuun on pakko mainita E‑Werk‑festarit Dresdenissä, koska tarina on niin hauska. Sekoittelin E‑Werk‑ ja E‑Tropolis‑festarit keskenään ja päädyin väärille festareille. Menin alueelle, etsin sisäänkäyntiä ja eksyin vahingossa backstagelle, missä juttelin rennosti työntekijän kanssa tajuamatta olevani väärässä paikassa. Ja jälleen kerran sain nimmareita ja tapasin suosikkiartistejani, kun he pyörivät yleisön joukossa. Mahtavat festarit ja mahtava reissu!
16. Miten kuvailisit ensimmäistä ulkomaista megatapahtumaasi (Mayday/Soundtropolis)?
Se oli käänteentekevä kokemus, joka innosti käymään jatkossakin ulkomaiden tapahtumissa. Siihen aikaan ulkomaille lähteminen ei ollut vielä yhtä helppoa kuin nykyään, joten jo pelkkä matka tuntui isolta asialta. Väkimäärä oli uskomaton — se yksin teki vaikutuksen ja kiteytti sen, miten valtava yhdistävä voima musiikilla voi olla. Siellä ei päässyt kävelemään kunnolla, vaan kuljit ihmisvirran mukana, mutta olihan se mieletöntä kokea Westfalenhallen kokoinen paikka bileiden näyttämönä.
Nykyään järjestelyt ovat huippuluokkaa ja liikkuminen helppoa, mutta jo silloin line-up oli uskomaton ja kokonaisuus täysin eri mittakaavassa kuin kotimaan tapahtumissa. Oli myös huisia nähdä Way Out West livenä. Valitettavasti kaverini sairastui, joten ilta jäi lyhyeksi, mutta kokemus sytytti halun käydä ulkomailla eri tapahtumissa ja juurrutti rakkautta musiikkiin entistä syvemmin.
17. Onko jokin ulkomaanreissu muuttanut tapaasi kokea musiikkia tai tapahtumia?
Jokainen reissu on opettanut jotain, niin kommellusten kuin kohtaamistenkin kautta. Ehkä suurimpia asioita, joita ne ovat muuttaneet, on se, että on saanut omin silmin nähdä, miten ihmiset ympäri maailmaa tulevat yhteen kokemaan saman tapahtuman. Se on lisännyt arvostusta musiikkia kohtaan entisestään. Samalla reissut ovat avartaneet musiikkimakua, kun eri genrejä on kuullut erilaisissa ympäristöissä.
Isot tapahtumat ovat myös nostaneet pienempien tapahtumien hyviä puolia esiin — intiimiyttä ja erilaista tunnelmaa. Nyt kun visuaalisuus on monissa bileissä suuressa keskiössä, tulee välillä ikävä niitä aikoja, jolloin musiikki oli kaiken ydin eikä screenejä ollut lainkaan. Oli yksinkertaiset valot, hyvä musiikki ja oikeat ihmiset. Molemmille tapahtumatyypeille on edelleen oma paikkansa.
Yhteisö ja ihmiset
18. Millainen merkitys yhteisöllisyydellä on sinulle skenessä ja skenelle?
Yhteisöllisyys on iso juttu jo tapahtumien kannalta. On ollut mielenkiintoista seurata, miten vuosien varrella törmää samoihin ihmisiin eri tapahtumissa — se on yksi skenen kantavista voimista. Etenkin klubeilla oli aikoinaan omat vakiokävijänsä, ja se loi tunnelmaa omalla tavallaan. Klubeille oli helppo lähteä, kun tiesi näkevänsä tuttuja naamoja, vaikka ujouden takia en juurikaan jutellut ihmisille. Minulle yhteisöllisyys loi tietynlaisen turvallisen tilan, jossa pystyi olemaan oma itsensä ja ottamaan erätauon elämän haasteista samanhenkisten ihmisten kanssa.
Toisaalta tietyt klubit olivat aikoinaan vähemmistöjen ainoita turvallisia tiloja, joita todella tarvittiin ja jotka loivat omia yhteisöjään. Hyviä esimerkkejä löytyy esimerkiksi Yhdysvalloista, kun katsotaan Paradise Garagea tai Power Plant ‑klubeja, joilla musiikilla oli valtava merkitys. Sanoisin, että yhteisö ja musiikki ovat aina ruokkineet toisiaan — eikä kumpikaan olisi nykyisessä muodossaan ilman toista.
Nykypäivänä yhteisöllisyyden merkitys on korostunut entisestään. Tapahtumat ovat monille myös tärkeitä kohtaamispaikkoja, eikä sitä voi väheksyä, kun miettii, kuinka paljon Suomessa on yksinäisyyttä. Yhteisö voi olla monelle se paikka, jossa tuntee kuuluvansa johonkin.
19. Oletko saanut ystäviä tai tärkeitä ihmissuhteita bileiden kautta?
On tullut jokunen ystävä ja paljon tuttuja. Lisäksi olen saanut tavata huikeita ihmisiä, joiden kanssa on ollut ilo jakaa hetkiä musiikin ja tapahtumien parissa.
20. Miltä tuntuu olla osa porukkaa, joka ymmärtää saman musiikin ja tunnelman?
Tätä on todella vaikea kuvailla — se pitää kokea. Ihan sama mitä musiikkia kuuntelet, konserteissa ja bileissä on aina oma fiiliksensä juuri siksi, että ihmiset jakavat saman intohimon. Parhaimmillaan se on erilaisten ihmisten yhteisöllisyyden kokemus ja vahva yhdistävä tekijä.
Juuri se, että tiedät kaikkien diggaavan samaa musiikkia, luo kosketuspinnan ihmisten välille. On huikea tunne, kun vieressä voi tanssia korkeasti koulutettu ihminen ja toisella puolella opiskelija tai duunari — ja kaikki ovat tasavertaisia samassa tilassa. Yhteisöllisyys näkyy myös pienissä teoissa: ihmiset tulevat juttelemaan, auttavat toisiaan ja parhaimmillaan yleisö on jopa kannatellut pyörätuolia, jotta kaikki pääsevät mukaan kokemukseen.
21. Onko sinulla jokin tarina ihmisestä, jonka kohtasit sattumalta bileissä?
Sun Dance Music Festivaleilla päädyin kerran todella hyvään keskusteluun paikallisen kanssa, joka kertoi silloisista Viron epäkohdista. Keskustelu oli silmiä avaava ja kaikin tavoin hieno — se on jäänyt vahvasti mieleen. Qlimaxissa taas tapasin norjalaisen reivaajan, joka tyrkytti minulle vähän väliä olutta, vaikka en itse käytä päihteitä. Onhan näitä tarinoita kertynyt vuosien varrelta.
Kokemukset ja tarinat
22. Onko sinulla jokin muisto, joka liittyy nimenomaan DJ‑hommiin tai keikkojen soittamiseen?
Onhan näitäkin. Kerran soitin Smökissä suihkutilassa, ja porukka kuunteli settiä saunasta käsin — aika ainutlaatuinen keikkaympäristö. Viron Sun Dance Music Festivalin keikat olivat puolestaan todella huippuja, samoin Virroilla järjestetyt festarit. Kerran Englannissa piti olla festarikeikka, mutta tapahtumalta oli mennyt luvat alta, joten se jäi soittamatta.
23. Mikä on oudoin tai erikoisin asia, jonka olet nähnyt tanssilattialla?
Ehdottomasti Maydayssa, kun joku heitti lavalle farkut. Siitä on aika vaikea pistää paremmaksi.
24. Onko jokin biisi, joka liittyy vahvasti johonkin muistoosi?
Moniakin, mutta sanotaan vaikka Energy 52:n Café Del Mar (Three’n’One Remix) ja Stardustin Music Sounds Better With You. Hype Club kiteytyy noissa kahdessa kappaleessa — ne vievät ajatukset suoraan takaisin siihen aikaan ja tunnelmaan.
25. Onko jokin hetki, jolloin tunsit olevasi täysin “kotona” skenessä?
Se hetki, kun siirryt narikasta itse bilepaikkaan ja tunnet musiikin voiman. Ekoissa reiveissä juuri tuo oli se ratkaiseva hetki — tunne siitä, että nyt olen oikeassa paikassa. Ja sama fiilis sykähdytti joka kerta uudelleen.
Skenen merkitys ja tulevaisuus
26. Miten näet suomalaisen konemusan ja reivauskulttuurin tällä hetkellä?
Näen sen hyvin mielenkiintoisena, mutta osin pirstaleisena — sekä hyvässä että pahassa. Lahjakkaita DJ:itä ja artisteja on paljon, ja se pitää liekkiä yllä. Tapahtumien produktiot ovat kansainvälisellä tasolla, ja tapahtumia on valtavasti; jokaiselle löytyy varmasti jotain.
Toisaalta ennen saman katon alla soi eri genrejä sulassa sovussa omissa saleissaan, ja sitä kaipaan. Niissä bileissä oli helppo tutustua uusiin tyyleihin, kun kaikki oli lähellä ja luonnollisesti saavutettavissa.
Toivoisin, että musiikki palaisi jälleen vahvemmin keskiöön ja ihmiset todella antautuisivat sille — eivät kameralle.
27. Mikä skenessä on parasta?
Monipuolisuus ja monimuotoisuus. Tapahtumat ovat todella kovalla tasolla, ja niitä löytyy moneen makuun ja fiilikseen. Parasta on se, että kuka tahansa voi tulla mihin tahansa tapahtumaan juuri sellaisena kuin on.
28. Mitä toivoisit lisää?
Tietyllä tavalla kaipaan old school ‑meininkiä: sitä, että pääpaino olisi jälleen itse musiikissa eikä armottomassa lavaproduktiossa. Toivoisin myös vähemmän kameroita tanssilattialle ja enemmän läsnäoloa. Lisäksi olisi hienoa nähdä eri genrejen sekoittumista tapahtumissa — vaikka yhden genren bileet ovatkin kivoja, monipuolisuus avaa aina uusia ovia. Ja jos jotain toivoisin todella, niin mikrogenreistä voisi jo pikkuhiljaa luopua.
29. Miltä tulevaisuus näyttää omasta näkökulmastasi?
Mielenkiintoiselta — tiivistettynä yhteen sanaan. Jokainen sukupolvi vie skeneä omaan suuntaansa ja muovaa siitä omannäköisensä, ja sitä on todella kiinnostavaa seurata. Viime aikoina eri genrejä on sulatettu rohkeasti yhteen, mikä on tuonut paljon uutta, mutta kääntöpuolena alagenrejen määrä on kasvanut melkoisesti ja osin turhaan.
30. Miten näet oman roolisi skenessä nyt – osallistujana, tekijänä, dokumentoijana?
Nykyään tulee käytyä tapahtumissa todella harvoin, sillä selkävamma estää tanssimisen. Liekki palaa silti yhä, ja ehkä juuri se on muuttanut omaa rooliani eniten tarkkailijan suuntaan. Toisaalta pidän blogia yllä, ja sen pääpaino on ollut haastatteluissa — tavallaan se on omaa dokumentointiani skenestä ja sen ihmisistä
Henkilökohtainen puoli
31. Miten bilettäminen ja musiikki vaikuttavat hyvinvointiisi tai arkeesi?
Musiikki on aina ollut kantava voima ja pitänyt pään kasassa rankkojen aikojen keskellä. Nuorempana bileet ja klubit tarjosivat keinon unohtaa hetkeksi kaikki ongelmat ja elää täysillä siinä hetkessä. Musiikin kautta tunteita on ollut mahdollista kanavoida ja käsitellä, ja se on tarjonnut myös lohtua silloin, kun sitä on eniten tarvinnut.
32. Onko jokin asia, jonka haluaisit muiden ymmärtävän reivaajista?
Jokainen on yksilö, eivätkä kaikki käytä huumeita. Tähän asenteeseen törmää yhä satunnaisesti, vaikka suhtautuminen onkin onneksi muuttunut parempaan suuntaan. Reivaajat ovat ennen kaikkea musiikin ja yhteisön vuoksi paikalla — ei ole olemassa yhtä oikeaa tapaa olla osa skeneä.
33. Mitä konemusa on opettanut sinulle?
Sen, miten musiikki voi tuoda hyvin erilaisia ihmisiä yhteen ilman egoja. Ja toisaalta sen, millaisen vahvan yhteisöllisyyden tunteen musiikin kautta voidaan saavuttaa.
34. Miten DJ‑harrastus ja klubien järjestäminen ovat vaikuttaneet identiteettiisi?
DJ‑harrastus opetti kuuntelemaan musiikkia aivan eri tavalla, koska biisivalinnat oli pakko tehdä kotona silloin, kun vinyyli oli ainoa formaatti. Illan kaari piti suunnitella etukäteen ja etsiä biisit, jotka toimivat yhdessä. Tapahtumien järjestäminen taas pakotti ujon miehen kuorestaan esiin uudella tavalla. Se opetti arvostamaan tapahtumia eri näkökulmasta ja kasvatti paineensietokykyä.
Nopeita kysymyksiä
Paras biisi tällä hetkellä?
Blue Amazon And then the rain falls
Deine Lakaien Away
Mesh Crash
Paras keikka, jonka olet nähnyt?
Tori Amos Berliinissä
Aamu vai yö?
Yö
Eturivi vai takarivi?
Takarivi
Bassot vai melodiat?
Melodiat aina
Paras tapahtuma, jossa olet itse soittanut?
Sun Dance Music Festival Tallinnassa
Yksi sana, joka kuvaa sinua reivaajana?
Ujo
