Elisa tarjosi Konekellarille poikkeuksellisen lämpimän ja inspiroivan katsauksen siihen, miten elektroninen musiikki, tanssi ja pukeutuminen ovat muovanneet hänen elämäänsä.
Vuoden 2020 myötä pukeutumisesta tuli hänelle oma taiteenlajinsa. Lookkien suunnittelu, meikkaaminen ja kokonaisuuksien rakentaminen ovat hänelle nykyään yhtä tärkeitä kuin itse bileet.
Haastattelussa Elisa avaa tyylinsä kehitystä, suomalaisen rave‑muodin trendejä, ikimuistoisia festarikokemuksia sekä konkreettisia vinkkejä aloittelijoille. Hänen tarinansa näyttää, miten rave‑kulttuuri voi kasvaa harrastuksesta elämäntavaksi, ja miten itseilmaisu, yhteisöllisyys ja musiikki kulkevat siinä käsi kädessä.
Tausta ja polku skeneen
1. Miten päädyit alun perin elektronisen musiikin tapahtumiin ja rave‑kulttuuriin?
Teini‑iässä kuuntelin jonkin verran dubstepiä ja silloisia mainstream‑EDM‑biisejä, mutta jotenkin niistä aina puuttui se jokin…
Sitten kun aloin seurustelemaan nykyisen mieheni kanssa vuonna 2012, hän laittoi minut kuuntelemaan hardstylea ja tajusin, mikä oli puuttunut. Se oli rakkautta ensi kuunteluista lähtien <3
Mun ensimmäisissä reiveissä käytiin sitten vuonna 2014. Audiofreq ja Hard Driver olivat silloin soittamassa, mutta en enää muista missä.
Olihan se ihan toisenlainen kokemus kuin käydä perusbaarissa vähän hengailemassa tanssilattialla, kun pääsi oikeasti kuuntelemaan itselleen mieluista musiikkia ja tanssimaan aivan hiestä märkänä.
Ja kun kaikki muut ihmiset ympärillä tekivät niin myös: nauttivat musiikista ja tanssimisesta täysillä!
2. Mikä sai sinut jäämään skeneen pidemmäksi aikaa?
Olen jäänyt, koska rakkaus tähän musiikkiin ei ole loppunut missään vaiheessa, pikemminkin nälkä on vain kasvanut syödessä, jos näin voi sanoa.
Vuosien varrella on löytynyt niin paljon uutta, mistä innostua aina uudestaan, ja on päässyt toteuttamaan haaveita myös ulkomailla bileissä käymisestä.
Pitkään kuuntelin lähinnä vain melodista hardstylea, mutta pikkuhiljaa mies sai rakastumaan myös hardcoreen ja psykempään soundiin.
Jossain vaiheessa uptempokin alkoi maistua, sitten hard techno, trance ja viime vuonna myös progressiivinen house, melodinen techno sekä pitkään inhoamani drum & bass löysivät tiensä mun sydämeen.
Sitäkin mä rakastan elektronisessa musiikissa: jos yksi genre alkaa kyllästyttää, voi valita toisen ja rakastua uudestaan johonkin vähän erilaiseen. Musiikki ei tästä maailmasta tai skenestä kesken lopu <3
Rakkaudesta lajiin tuli haettua mukaan myös yhden tapahtumajärjestäjän promotiimiin, ja koronasulkujen aikaan mies osti itselleen dekin ja alkoi opetella soittamista.
Varmasti myös se, että jaetaan miehen kanssa tämä intohimo tätä musiikkia kohtaan ja käydään tapahtumissa yhdessä, on vaikuttanut siihen, että tässä ollaan aika syvällä mukana.
Joten en usko, että ollaan jättämässä tätä vielä pariin–kymmeneen vuoteen, todennäköisesti ei ikinä <3
Pukeutuminen osana rave‑kokemusta
3. Milloin pukeutumisesta tuli sinulle tärkeä osa tapahtumissa käymistä?
Sanoisin, että vuonna 2020 aloin löytää itseäni uudella tavalla, ja se näkyi myös mun reiviasuissa.
Pikkuhiljaa tästä on kehittynyt yhä tärkeämpi osa tapahtumissa käymistä. Voisi oikeastaan jo sanoa, että siitä on tullut harrastus.
Nykyään kaikki siihen liittyvä: asun, meikin, kampauksen ja asusteiden suunnittelu kokonaisuudeksi, koemeikin tekeminen ja tietenkin lopulta bileisiin laittautuminen kuvailuineen, on minulle yhtä tärkeä ja rakas osa tapahtumissa käymistä kuin musiikki ja tanssiminen.
4. Miten kuvailisit omaa rave‑tyyliäsi?
Mun tyyli on rohkea, näyttävä, erottuva, räväkkä, usein värikäs ja melko seksikäskin.
5. Mistä haet inspiraatiota asuihin?
Sanoisin, että vähän sieltä sun täältä. Somesta tietysti jonkin verran, Pinterestistä, nettivaatekauppoja selailemalla, ja viimeisimpään lookkiini sain inspiraation Euphoria‑sarjasta.
6. Suunnitteletko asut pitkälle etukäteen vai syntyvätkö ne spontaanisti?
Alan suunnitella asuja aina hyvissä ajoin, niin kuin sanoin, se on minulle myös harrastus. Esimerkiksi viime vuoden Defqoneita varten aloin miettiä neljän päivän lookkeja puolisen vuotta etukäteen.
Nyt mulla on toukokuun SoundVault‑festarin asut suunnitteilla, ja heinäkuun Sonaariin sain yhden idean, joten olen alkanut jo sinnekin toisen päivän asua hieman hahmotella.
7. Mikä on ollut ikimuistoisin asusi ja miksi?
Ikimuistoisin asuni oli Weekend‑festareilla 2024 perjantain lila perhoslookki, siksi että asu oli niin alusta loppuun mietitty ja upea <3
Perhoset toistuivat useasti läpi lookin: niitä oli meikissä glittertatuointeina, pinneinä hiuksissa, aurinkolasien muodossa, sukkahousujen kuvioinnissa, vyölaukussa koruna ja jopa feikkitatuointina rinnassa.
Lila yhdisti asun shortseista hiuksiin ja meikistä kynsilakkaan. Lisäksi tuo asu oli väreiltään minusta juuri Weekendeille ja kesään sopiva, ja mulla oli siinä tosi mukava olla.


Rave‑muodin kehitys ja trendit
7. Miten oma tyylisi on muuttunut vuosien varrella?
Mun oma tyyli on muuttunut todella paljon, tosiaan suunnilleen vuosi 2020 on ollut taitekohta tässä. Silloin aloin löytää sitä omaa tyyliäni sekä rohkeutta pukeutua niin kuin haluan.
8. Mitä trendejä olet huomannut suomalaisessa rave‑muodissa?
Ensinnäkin se, että reiveihin ja festareille on alettu oikeasti panostaa pukeutumiseen.
Kalastajahatut, aurinkolasit osana asua (eivät vain kesäfestareilla) sekä pehmolelut, maskotit ja muut pienet lelut ovat nousseet näkyviksi osiksi rave‑tyyliä, joko asuun kiinnitettyinä tai mukana hassuttelua varten.
Läpinäkyvät mesh‑ ja verkkokankaat, paljastavampi tyyli, erilaiset harness‑valjaat ja meikkien puolella tietenkin glitterit ja kasvotimantit.
9. Onko ulkomailla jotain, mikä näkyy vähemmän Suomessa – tai toisin päin?
Instagramin perusteella sanoisin, että ainakin Yhdysvalloissa pukeudutaan ehkä värikkäämmin. Siellä monet tuntuvat käyttävän pörröisiä säärystimiä, erilaisia huiveja sekä nipple pasties ‑suojia.
Näihin en ole itse Suomessa törmännyt kauheasti, etenkään ihan niin paljastaviin asuihin.
Suomessa tosiaan ehkä vähän arastellaan värien käyttöä, vaikkakin kokonaan mustat hard techno ‑vibaa antavat asut ovat pirun siistejä myös <3
Rave‑kulttuuri bilettäjän näkökulmasta
10. Millainen on sinulle täydellinen rave‑ilta alusta loppuun?
Olipa kerran täydellinen rave‑ilta
Olimme saapuneet majoitukseemme jo edellisenä iltana, eikä tänään tarvinnut enää matkustaa. Meillä oli tosi kiva Airbnb varattuna ystävien kanssa, ja aloitimme aamun rauhassa ihanalla aamupalalla, johon kuului pekonia, croissantteja, vanukasta ja mimosat. Aamupalan jälkeen kävimme saunassa ja laitoimme kasvonaamiot. Tämän jälkeen miehet keskittyivät aloittelemaan juomisia ja vaihtamaan kuulumisia, kun me naiset aloimme laittautumaan iltaa varten.
Rakastan sitä, että saa ihan kaikessa rauhassa meikata yhdessä ystävän kanssa, jutella, kuunnella musiikkia ja samalla siemailla seltzereitä. Kun olimme saaneet meikit valmiiksi, ystäväni laittoi minulle vielä aivan upean kuitulettikampauksen! Tämän jälkeen laitoimme illan asut päälle ja otimme ihania valokuvia muistoksi.
Olimme melko ajoissa valmiit asujemme kanssa, joten meille jäi vielä hyvin aikaa miesten kanssa hengailuun. Etkoille saapui vielä muutama muukin ystävä; pelasimme Uunoa, kuuntelimme musiikkia ja kaikilla oli tosi hyvä fiilis.
Sitten tuli aika lähteä tapahtumapaikalle, joka oli aivan muutaman sadan metrin päässä, joten kävelimme sinne. Bileissä soitti yksi mun lemppari‑DJ, jota en ollut nähnyt ennen livenä, ja hänen settinsä oli ihan sairaan hyvä. Tanssin koko tunnin hymyillen tosi onnellisena.
Seuraavaksi lähdimme toiselle lavalle, ja siellä soitti joku minulle tuntematon artisti. Hänen musiikkinsa iski mulle ihan täysillä, ja tanssin lisää innoissani siitä, että olin löytänyt uuden nimen lisättäväksi omalle soittolistalle.
Reiveissä oli myös peliluola, missä piipahdimme pelaamassa pari erää ilmakiekkoa. Vessareissulla löysimme salalavan, jonne pääsi käytävällä olevasta peiliovesta, siellä oli aivan älyttömän hauska meno.
Päädyimme takaisin päälavalle ja tanssimme hyvällä fiiliksellä illan loppuun asti. <3
11. Miten koet suomalaisen rave‑yleisön verrattuna ulkomaisiin tapahtumiin?
Musta tuntuu, että ulkomaiden isot tapahtumat alkavat olla jo sen verran mainstreamia, että sinne tulee ihmisiä myös sen kokemuksen ja some‑hypetyksen takia, ei pelkästään enää rakkaudesta musiikkia kohtaan.
Ja valitettavasti se näkyy negatiivisesti ilmapiirissä. Suomessa onneksi vielä toistaiseksi en ole tähän törmännyt.
12. Mikä on paras asia rave‑kulttuurissa juuri nyt?
Monipuolisuus. Kun katsotaan, mitä artisteja tänä vuonna Suomessa on ollut ja on tulossa, eikä vielä ole edes kaikkia tämän vuoden tapahtumia julkaistu, niin kyllä tässä kattauksessa on jokaiselle jotakin, ja ihan älyttömän kovia nimiä!
13. Onko sinulla omia ”rituaaleja” ennen bileitä?
Ehdottomasti fiilistä nostattavan musiikin kuuntelu samalla kun laittaudun. Aloitan aina meikistä, seuraavaksi hiukset, sitten asu ja vielä kuvat.
14. Miten pukeutuminen vaikuttaa omaan fiilikseesi tapahtumissa?
Vaikuttaa todella paljon. Kun mulla on kiva meikki ja asu, mulla on itsevarma ja kaunis olo, ja kaikin puolin parempi mieli.
15. Mikä on ollut elämäsi paras rave‑kokemus?
Pakko mainita nämä kaksi:
Utopia Festival 2020
Menimme mieheni kanssa perjantaina aamupäivästä naimisiin maistraatissa, ja sen jälkeen lähdimme viikonlopuksi häämatkalle Utopia‑festareille. Tää kaikki oli just niin meitä ja aivan ihanaa. <3
En halunnut meille mitään hääasuja reiveihin, mutta joku juttu piti kuitenkin keksiä tähän spessuun päivään. Löysin bride & groom ‑feikkitatuoinnit, jotka olivat sitten juuri se pieni hauska juttu.
Oli niin taianomainen ja rakkauden täyteinen viikonloppu, nauttien yhdessä musiikista ja tanssimisesta <3

Defqon.1 2023
Ensimmäistä kertaa ulkomaille festareille, ja oikeastaan myös kunnolla ulkomaille ekaa kertaa aikuisena!
Ihanimmat setit soittivat Darren Styles, jonka olin pitkään halunnut nähdä livenä, sekä aina yhtä ihana TNT.
Muita mieleen jääneitä juttuja olivat, kun meidän porukalla saunottiin ja paljuiltiin leirintäalueella, osallistuttiin mieheni kanssa warrior workoutiin sekä power houriin, ja käytiin mustekala‑huvipuistolaitteessa.
Ehkä käsittämättömin kokemus tältä reissulta oli lauantai‑illan End Show. Meillä oli miehen kanssa premium‑liput ja päästiin premium‑deckille tosi hyvälle kohdalle portaille katsomaan tätä.
Siinä seisoin, mies mun takana ylemmällä portaalla kädet mun ympärillä, katsoin niitä kaikkia lasereita ja ilotulituksia, kuuntelin upeita kappaleita, itkin ja haukoin henkeä äärettömän onnellisena ja kiitollisena, että sain kokea tämän paikan päältä, ja vielä rakastamani ihmisen syleilystä.

Defqon.1 2023 Meidän porukan tiimikuva
Hyvinvointi ja turvallisuus
16. Miten huolehdit omasta jaksamisesta ja turvallisuudesta tapahtumissa?
Meillä on aina mukana Dexal‑elektrolyyttiporetabletteja, joita on kätevä lisätä vesipulloon. Kun tanssii ja hikoilee, täytyy muistaa juoda paljon. Dexal‑vesi maistuu hyvältä ja pitää huolta nestetasapainosta.
17. Onko sinulla vinkkejä muille?
Korvatulpat kannattaa ehdottomasti olla mukana. Itselläni on Loop Experience ‑tulpat ja olen ollut niihin todella tyytyväinen. Kengissä suosin mukavuutta ennen ulkonäköä, eli lenkkarit jalkaan.
Vyölaukku on todella kätevä, ja viuhkaa tulee aina lainaamaan joku, joten sellaistakin suosittelen ihan kaikille. 🙂
Etenkin isorintaisille vinkkinä: laita urheiluliivit, itsellänikin on melkein aina.
Rave‑tulevaisuus
18. Mitä toivoisit lisää Suomen rave‑kulttuuriin?
Tapahtumissa voisi olla tanssilattian läheisyydessä patjoja, ilmasohvia tai muita rentoja paikkoja, joissa voisi välillä oikeasti ottaa chillisti ja silti fiilistellä musaa.
Summer Soundeilla 2015 oli jollain lavalla jotain tällaisia, missä makoiltiin. Soittikohan Orkidea siellä jonkun trance‑setin, ja jostain koneesta tuli saippuakuplia, vitsi se oli siistiä. <3
Lisäksi toivoisin lisää useamman genren tapahtumia, esimerkiksi kahta eri lavaa, tai jos kyseessä on kahden päivän festari, niin eri päiville voisi olla eri genret.
Tiedän osan vastustavan tätä, mutta kyllä mä nykyään tykkään niin monipuolisesti musiikista, että on kiva päästä kuuntelee samalla kertaa eri tyylejä. 🙂
19. Miten näet skenen kehittyvän tulevina vuosina?
Tällä hetkellä musta näyttää siltä, että pienet kollektiivit ja UG‑bileet ympäri Suomen tulevat lisääntymään, että käytäisiin myös pienemmissä tapahtumissa siksi, että päästään tanssimaan, eikä vain isoissa kemuissa ulkkareiden perässä.
Ulkomaiden isot bileet tulevat varmaan menemään yhä enemmän mainstreamin suuntaan, mikä tulee näkymään kävijäkunnassa.
Suomen kenttä tulee varmaan yhä hieman monipuolistumaan genrejen osalta.
Musiikissa genrerajat ehkä haalistuvat, tai ainakin ihmisille on enemmän se ja sama, mitä genreä se on, jos musa on hyvää ja maistuu itselle.
Hardstylesta tulee varmaan yhä enemmän rawstylea, ja hard techno vetää hardstyle‑faneja puoleensa yhä vahvemmin.
20. Mikä pitää sinut edelleen mukana tässä kulttuurissa?
Rakkaus musiikkiin ja tanssimiseen. Se vaan on… vaikea kuvata, kuinka tärkeää se oikeasti on. Mä en ikinä hukkaa tilaisuutta tanssia, vaikka olisi miten pienet bileet, vaikka kukaan muu ei tanssisi, niin sieltä mut löytää: tanssilattialta, hymy huulilla ja ilo silmissä. <3
Vinkit aloittelijoille
21. Mitä neuvoja antaisit ihmiselle, joka tulee ensimmäistä kertaa raveihin?
Tule avoimin mielin! Varaudu siihen, että kohtaat ystävällisempiä ihmisiä kuin ikinä missään muissa tapahtumissa.
Laita just sellainen asu, että sulla on mukava olla, reiveissä sua ei arvostella. <3
Tanssi, pidä hauskaa, rakastu skeneen ja osta lippu seuraaviin reiveihin.
22. Entä henkilölle, joka haluaisi panostaa asuihin mutta ei tiedä mistä aloittaa?
Kannattaa etsiä inspiraatiota somesta ja etenkin Pinterestistä. Laita sinne hakuun esimerkiksi rave outfit tai festival fashion. Miehet voivat kokeilla hakua rave outfits for guys. Sieltä löytyy älyttömästi ideoita myös meikkeihin sekä kampauksiin, ja voit todellakin kopioida jonkun lookin sieltä kokonaan tai yhdistellä oman näköisen.
Jos haluat kokeilla itsellesi ihan uutta tyyliä, niin anna mennä vaan! Ole luova ja rohkea. <3
Elisan rave-muotia vuosien varrelta:
2015

Summer Sound festival 2015
Messukeskus
Näillä festareilla hardstyle‑lava oli sijoitettu parkkihalliin, ja korvatulpille olisi ollut todellista tarvetta. Nykyään, yli kymmenen vuoden kokemuksella, ei tule lähdettyä ilman tulppia mihinkään. Tuolloin kuvia tuli otettua lähinnä tilanteista muistoiksi, joten tässäkään ei juuri asuja näy — mutta mukavuus edellä taidettiin mennä vahvasti.
2017

Weekend festival 2017
Tähän aikaan festari‑ ja rave‑asuihin ei tullut panostettua vielä siinä määrin kuin nykyään. Tuolloin kuitenkin vakiovarusteet — vyölaukku, urheilurintsikat ja lenkkarit — löytyivät jo.
2018

Utopia Festival 2018
Hotellilla
Hyvin pienin askelin aloin kiinnittää huomiota asun ulkonäköön myös mukavuuden lisäksi. Olin käynyt näitä festareita varten ostamassa uuden glitterisen paidan, kaulakorun sekä näyttävän korvakorun, ja lakkasin myös kynnet asuun sopivasti hopeisiksi.
2020

Sefa & Sound Rush 2020
Kotona laittautumassa bileisiin. Nämä olivat ihan viimeisiä reivejä ennen koronasulkuja, ja tämänkin tapahtuman aikaa piti muuttaa rajoitusten takia niin, että bileet alkoivat jo iltapäivästä ja taisivat loppua kello 23. Tämän aikataulun vuoksi kaveri lähti autolla kuskiksi, ja oikeasti se oli kyllä hauskaa vaihtelua — menisin uudestaankin tällaisiin aikataulureiveihin! Koronan pelosta ei tuolla ollut kyllä tietoakaan; muistan, kun jonotimme Sefan kanssa valokuvaan ihan hirveän ihmistungoksen keskellä.

Helzinki Hardstyle Festival 2020
Tapahtumakeskus Telakka

Helzinki Hardstyle Festival 2020
Tapahtumakeskus Telakka
Vuonna 2020 aloin näiden asujen myötä löytämään oman rave‑muotini sekä rohkeuden pukeutua juuri niin kuin halusin. Näillä festareilla olimme myös mieheni kanssa tiimipaidoissa.
2021

DQUG x LeKurb 2021
Hotellilla
Verkkosukkahousuista on tullut reivi‑outfitin vakio‑osa.
2022

Audiofreq & Ophidian 2022

D-Block & S-te-fan 2022
Hotellilla
2023

Qlimax 2023
Gelredome, Alankomaat
Parhaan ystäväni kanssa ensimmäistä ja viimeistä 😢 kertaa Qlimaxissa, ja tässä olemme Gelredomen käytävällä ikuistamassa meidän asuja. 🔥

Defqon.1 2023
Biddinghuizen, Alankomaat
10 vuoden haaveilun jälkeen pääsin toteuttamaan unelmani ja ekaa kertaa Defqoneille.

Hard Voltage 2023
Ravintola Töölö
Tässä ystävieni kanssa. Kävin tuolloin ensimmäistä kertaa laitattamassa kuituletit reivejä varten.

Utopia Festival 2023
Ensimmäinen kuva perjantai-illalta Kaapelitehtaalta ja toinen kuva lauantain etkoilta.
2024

Infinity 2024

FURY x Hard Voltage Events: Holy Priest & Raxeller 2024
Hotellilla
Heijastavaa kangasta ja glitterpisamat hard techno ‑bileisiin. 🩶

Weekend Festival 2024
Mesh‑festarihameet — varmasti lähes kaikille tuttu asu festarimuodissa. ✨

Genesis 2024
Airbnb
Hard Voltagen ensimmäinen Genesis‑tapahtuma. Muistan, että mainoksissa oli tulivuori, joka sitten toimi mun lookin inspiraationa.

Utopia Festival 2024
Hotellilla laittautumassa.
2025

LIBIZA 2K25
Enonsaari, Lahti
Libizasta tuli ihan mieleen Lahen Ibiza, koska bileet olivat oikeasti saarella! Lähdin siis hakemaan Ibiza‑henkeä asuun. 💕🦋

Genenis 2025

Defqon.1 2025
Holy Grounds, Biddinghuizen, Alankomaat
Minä ja mieheni toista kertaa elämässämme Defqoneilla. Olin suunnitellut meille mätsääviä asuja, ja nämä lila & sieni ‑teemalla osuivat kyllä nappiin. 💜🍄

Defqon.1 2025. End Shown jälkeen <3

Utopia Festival 2025
Kaapelitehtaalla — ystäväni oli laittanut aivan sairaan makeat valot asuunsa. 💜 Pienet pehmolelut tai lelut osana asua tai reiveissä mukana ovat nousseet jutuksi, jota näkee yhä enemmän.
2026

CNNCT Miss Monique 2026
Hotellilla
Kaikki, joille Miss Monique on tuttu, tuntevat varmasti myös hänen vihreät hiuksensa! Joten pakkohan mun oli laittaa vihreetä omaankin tukkaan. 💚

Sub Focus 2026
Hotellilla
Elämäni ensimmäisissä drum and bass ‑bileissä! Olin etukäteen kuullut, että tämän genren tapahtumiin pukeudutaan ehkä hieman maltillisemmin. Itse en kuitenkaan osaa enkä halua enää lähteä missään “normi”vaatteissa juhlimaan, joten pukeuduin niin kuin yleensäkin.

Utopia Festival Angerfist & Paul Elstak 2026
Kaapelitehtaan vessassa napattu kuva. En ole varma, mistä asti aurinkolaseja on käytetty reiveissä, mutta kyllä niitä minusta nykyään enemmän näkee, ja olen itsekin alkanut käyttää niitä välillä asusteena.
Elisan avoimuus, intohimo ja tarkkanäköisyys tekevät tästä haastattelusta harvinaisen kokonaisvaltaisen katsauksen siihen, mitä suomalainen rave‑kulttuuri voi parhaimmillaan olla. Hänen tarinansa muistuttaa, että skene elää ihmisissä, jotka uskaltavat tanssia, unelmoida ja ilmaista itseään rohkeasti. Tämä haastattelu on kunnianosoitus juuri sille hengelle.

