”What is my name…Do you know who I am…I am Mättö Mättö Män”
1. Miten elektronisen tanssimusiikin pariin päätyminen alkoi, ja millaisia muistoja sinulla on aivan ensimmäisistä hetkistä DJ:nä tai tuottajana?
Aivan alussa minulla oli pelkkä tunne ja sitten elektronisen musiikin voima veti minua puoleensa. Minulla on aina ollut, ja on hämmentävästi edelleen, todella paljon ideoita ja inspiraatiota. Musiikki on tärkeä osa minua.
Astuin vuonna 2020 vai 2021?(Kumpi) esiin tällaisena hymyilevänä hahmona, jona minut myös nykyisin tunnetaan.
2. Mitkä ovat olleet suurimmat käännekohdat urallasi tähän mennessä?
Tietysti, radio YleX on tärkeä. Minulla on DJ Orionin perjantai‑ohjelmassa oma ”Mättö Mättö” ‑osio.
Jokainen esiintyminen on omanlaisensa, mutta oli todella upeaa olla mukana esiintymässä Orion15v‑bileissä Helsingissä Tiivistämöllä. Neonya!! Party – Harder x Faster ‑tapahtumassa Tampereen Tavara‑asemalla ja viimeisimpänä vedin pari yllätys‑DJ‑keikkaa Jysäri 2026 ‑festareilla Himoksella.

Orion15v‑bileissä Helsingissä
3. Onko jokin tietty genre tai tyyli, jonka parissa olet kasvanut artistina?
Pop‑musiikki, J‑core, UK (happy) hardcore sekä hard dancen eri tyylilajit.
4. Mitä musiikki merkitsee sinulle tänä päivänä verrattuna siihen, kun aloitit?
Musiikin merkitys on pysynyt minulle aina samana: se on minulle kuin ruokaa, josta saan energiaa. Tarvitsen jokapäiväisen annokseni.
5. Onko joku tietty julkaisu tai setti, joka on tuntunut henkilökohtaisesti merkittävältä?
Ehdottomasti haluan mainita tässä Wendy Milan – TV‑Madness (1994), Wendy Milan alias The Speed Freak. Hän on yksi gabber / happy gabber ‑soundin pioneereista. Ja myös hänen Gabberdisco‑labelin julkaisut.

The Speed Freak & Mättö Mättö Män
6. Millaisia tavoitteita asetat tulevaisuudelle artistina?
Sanotaan näin, että tässä on erinäisiä projekteja työn alla. Jääköön tämä tähän.
Luovuus ja lavan taika
7. Miten kuvailisit omaa musiikkityyliä yhdellä lauseella?
Mättö on positiivista asennetta: high‑energyä, nopeatempoista musiikkia sekä tuttuja biisejä hard‑versioina.
8. Mikä on sinulle tärkeintä DJ-setin tai kappaleen luomisessa: tunnelma, tekninen toteutus vai yleisön reaktiot?
Tärkeintä minulle on, kun saan yllätettyä yleisön hulluilla versioilla ja saan ilonhuudahduksia yleisöstä. Siitä tiedän onnistuneeni. Keikoilla tekninen suorittaminen on toki tärkeää, mutta settien sisältö on mielestäni tärkeintä. Setti on tarina, ei vain kappaleita toistensa perään.
9. Kuinka syntyy uusi setti tai kappale – mikä on prosessisi?
Ensin on idea, josta tulee inspiraatio. Yleensä tarvitaan melko hullu idea.
10. Onko jokin tietty ääni, instrumentti tai efekti, jota käytät usein ja miksi?
Mielestäni minulla ei ole mitään tiettyä ääntä tai efektiä. Jokainen biisi on omanlaisensa uniikki lumihiutale.
11. Miten varmistat, että musiikkisi erottuu muista saman genren tuottajista?
Ehkäpä soundi on iloisempaa mitä muilla on!
12. Mitkä tunteet tai kokemukset haluat välittää yleisölle musiikkisi kautta?
Tahtoisin, että ihmiset saavat hetken paon arjesta, että he antautuvat musiikin vietäväksi. Jos haluat tanssia niin tanssi, jos haluat kuunnella niin kuuntele. Kunhan on hyvä fiilis.
13. Kuinka paljon improvisaatiota on mukana live-seteissä?
Joskus olen heittänyt pientä performanssia tai niin sanottua DJ‑trollausta biiseillä. Teen myös kaikenlaisia hullutuksia, mitkä ovat sidottu setteihin, esimerkiksi kerran käynnistin levysoittimen isolla avaimella.
14. Miten määrittelisit ”täydellisen tanssilattiahetken” setissäsi?
Kyllä se on sitä, kun porukka laulaa biisin mukana, kuuluu niitä riemun kiljahduksia, reivaajat ovat kädet ilmassa, kännykät on piilossa ja suurin osa tanssii vaan menemään.
Mysteerin voima
15. Mikä merkitys anonyymiydellä on sinulle artistina?
Esiintyminen on vähemmän stressaavaa ja ”voin näyttää paremmin, miltä musiikki minussa tuntuu”. Maski päässä minä olen Mättö Mättö Män. Se on sellainen salaperäinen olo, joka ottaa minusta vallan. Niin, ja tietysti se, että Mättönäkin menen musiikki edellä ja sitten vasta artistina.

16. Miten hallitset vuorovaikutusta fanien kanssa nimettömänä tai naamioituna?
Musiikki yhdistää meitä ihmisiä. Mielestäni esiintymiseni on meidän yhteinen kokemus, jossa sukelletaan musiikin virtaan.
17. Kuinka tärkeää mystiikka on musiikkisi ja brändisi ilmeelle?
Salaperäisyys on tärkeää. Mättö Mättö Mänin brändi rakentuu maskin ympärille, ja se toimii myös brändin logona. Olen teettänyt erilaisia oheistuotteita: tarroja, pinssejä, paitoja, kangasmerkkejä… Näitä olen jakanut jo melkoisen määrän. Biisini ja tietty Mättö Mättö -mixtapet – toimivat ”ääni-käyntikortteina”.
18. Onko naamion tai salaperäisen identiteetin pitäminen haastavaa, ja jos on, miten selviät siitä?
Sanoisin, että haastavinta minulle on asun tuoma kuumuus. Some on sellainen hyvä kanava fanien kanssa keskusteluun. DJ‑keikoilla en puhu koskaan mikkiin, ja livenä fanien kanssa keskustelut ovat sitä, että kommunikoin joko elekielellä tai hyvin lyhyillä puhevastauksilla. Jokainen fani saa minulta aina ison hymyn. 😜

Mättö Mättö Män ‑linkit:
https://www.facebook.com/mattomattoman
https://www.youtube.com/mattomattoman
https://www.instagram.com/djmattomattoman
https://www.soundcloud.com/djmattomattoma

