TRANCE CLASSICS.
Yleisesti klassikkosetit tuntuvat pitävän sisällään aika paljon samoja kappaleita, erityisesti vuosituhannen vaihteen molemmin puolin. Tietysti siihen voi olla syynä myös se, että ysärin trancen alkuajoista on kulunut kuitenkin jo lähes 35 vuotta. Oma tavoite näissä seteissä on aina kaivella levyarkistosta hieman harvemmin kuultuja kappaleita takuuvarmojen legendojen lisäksi.
Itselleni lähes kaikki EYE Q:n ja Harthousen julkaisut olivat aikoinaan (ja tietysti vieläkin) aivan timanttia! Helsingin Street Beatin ohella toinen hyvä levyjen bongauspaikka oli Leppävaaran Maxi. Kyseisessä mestassa oli siihen aikaan aivan käsittämättömän hyvä levyosasto. Sieltä tuli ostettua paljon varsinkin EYE Q:n CD-singlejä, kuten Odyssee Of Noises – Firedance, Mirage – Airborn, Java – 1 ja Vernon – Sooner Or Later. Täytyi tähänkin settiin heittää se kyseisen levy-yhtiön ”pakollinen” biisi, joka tällä kertaa on Vernonin – Wonderer.
Tässä setissä varmaan ”speccuimmat” kappaleet ainakin omasta mielestäni ovat Resistance D:n miksaus Jam & Spoonin Find Me -kappaleesta ja Cosmic Babyn Tao 2000. Näiden lisäksi kolmantena voi nostaa esille vielä Kid Paulin miksauksen Mobyn Move-kappaleesta. Näiden molempien legendojen esiintymisistä löytyy myös yhdet parhaimmista keikkakokemuksista klubirintamalla. Paasitorniin Temple 2 vuonna 1993, jossa Moby veti kyllä aivan mahtavan keikan. Netin mukaan Kid Paul olisi esiintynyt vain kerran Helsingissä vuonna 1994. Jotenkin omaan muistiin olisi jäänyt myös setti Bottan yläkerrassa vuonna 1993. Tätä vielä mainostettiin Radio Cityn Beatboxissa ja soitettiin siihen perään vielä Velocityn – Future. Jos jollain sattuu olemaan samanlainen muistikuva tästä Bottan keikasta, niin olisi hienoa kuulla tähän vahvistusta.
Jos tämän setin kappaleista tulee mieleen hyviä vanhoja muistoja tai muuten hyviä vanhoja keikkakokemuksia menneiltä ajoilta, niin kirjoitelkaa niitä myös muiden fiilisteltäväksi viestiketjuun.
https://soundcloud.com/konekellari/2v-juhlasetti-opossium
01 Intro: C’hantal – The Realm (BCM Records) | 1990
02 Li Kwan – Point Zero (Seka Records) | 1994
03 Vernon – Vernons Wonderland (Original) (Eye Q Records) | 1993
04 Crazy Malamute – Free To Ride (U.B.I.’s Fat Tire Mix) (Logic Records) | 1998
05 Microglobe – Environ-Mentality (Act 1) (MFS) | 1994
06 Moby – Move (DJ Kid Paul Mix) (Mute) | 1994
07 Cosmic Baby – Tao 2000 (Logic Records) | 1994
08 Mystic Force – Everglade (Effective Force Remix) (MFS) | 1994
09 Jam & Spoon – Find Me (Odyssey To Anyoona) (Find The Mix) (JAM!) 1994
10 MikeroBenics – Julika (Comes Too Late Mix) (Harthouse) | 1994
11 Bad Man – Lover Man (Prolekult) | 1995
12 Cenith X – Feel (Legend B Remix) (3 Lanka) | 1995
13 Jam & Spoon Hands On Yello – You Gotta Say Yes To Another Excess – Great Mission (Uff die 12-Mix) (Urban) | 1995
Somet
Lisää vanhoja klassikkomiksauksia voi myös kuunnella täältä: soundcloud.com/opossium

