LIVE
Drum & Bass House Trance

Uusi elektronisen musiikin tapahtuma sähköistää Teurastamon heinäkuussa

Helsinkiin syntyy uusi maksuton elektronisen musiikin tapahtuma, kun Teurastamo Electronic järjestetään ensimmäistä kertaa 18. heinäkuuta. Pääesiintyjäksi saapuu levylaukkuineen suoraan Berliinin klubeilta suomalaislähtöinen dj, joka tekee ammattimaista uraa maailmalla.

Berliiniläinen Lotta Kortekallio eli Carmen Electro esiintyy Teurastamo Electronicissa lauantaina 18.7.2026. Kuva: Kuvankaappaus RAW NYE 2026, Pariisi

Helsingin kesään saadaan uusi jokavuotinen elektronisen musiikin tapahtuma, kun Teurastamo Electronic järjestetään Kalasataman Teurastamolla lauantaina 18. heinäkuuta 2026. Maksuttomassa ulkoilmatapahtumassa kuullaan mm. housea, teknoa ja elektroa kotimaisten ja kansainvälisten dj- ja live-artistien esittämänä.

Teknotähden kotiinpaluu

Tapahtuman pääesiintyjäksi saapuu Berliinissä asuva ja työskentelevä Lotta Kortekallio eli Carmen Electro, joka kiertää ammatikseen maailman arvostetuimpia teknoklubeja kuten Tresor ja Bassiani.

Hän kiinnostui elektronisesta musiikista ja underground-kulttuurista Lontoossa muotiopintojensa aikana, mutta jätti opinnot kesken dj-harrastuksen ja vinyylilevyjen keräilyn myötä.

Suomalaisesta taustastaan huolimatta Kortekallio ei ole esiintynyt vielä juurikaan Suomessa. Vuodentakaisen Post Bar -keikan jälkeen Teurastamo Electronicin lavalla nähdään nyt ensimmäinen isompi kotiinpaluukeikka.

”Kutkuttavaa saada tulikuuma dj-nimi maailmalta ilmaistapahtuman pääesiintyjäksi — ja että hän on lähtöisin Suomesta”, iloitsee tapahtuman tuottaja Juha Pitkänen, jonka pyörittämä Alakulttuuritalo juhlistaa tapahtumalla 10 vuotista taivaltaan. Pitkänen tuottaa tapahtumaa yhdessä visualisti Linda Kurkion kanssa..

Vinyylilevyjen ja dj-kulttuurin juhlaa

Teurastamon pihalla kunnioitetaan elektronisen musiikin perinteitä, kun tapahtuman dj:t soittavat ainoastaan vinyylilevyjä. Pääesiintyjä Carmen Electro tunnetaan maailmalla nimenomaan vinyyliseteistään.

Moni nuoremman polven dj on löytänyt fyysisten äänilevyjen soittamiseen ja keräilyyn liittyvän viehätyksen. Tuoretta elektronista musiikkia julkaistaan myös paljon vinyylillä ja monesti kokonaan ilman digijulkaisua.

Ilman elektronista musiikkia ja dj-kulttuuria vinyylilevyjen valmistus olisi loppunut jo 2000-luvulle tultaessa – kauan ennen niiden viime vuosina uudelleen herännyttä suosiota.

”Lähdimme mukaan järjestämään kiinnostavaa ilmaistapahtumaa kiitoksena elektronisen musiikin skenelle”, taustoittaa Helsingin Levypuristamon toimitusjohtaja Lupu Pitkänen, jonka tehdas valmistaa vinyylilevyjä kivenheiton päässä Teurastamosta.

Tavoitteena monipuolinen jokavuotinen tapahtuma

Levyille tallennetun musiikin tekijät unohtuvat monesti dj-keskeisten tapahtumien ohjelmistosta. Teurastamon lavalla kuullaankin livesetit kotimaisilta konevelhoilta. Jesse Ukkonen antaa modulaarisyntetisaattoriensa laulaa ja äänisuunnittelijanakin tunnettu Köppö, eli Viljami Lehtonen, soittaa keikallaan myös saksofonia.

Teurastamo Electronicin järjestävät itsenäinen pienlevy-yhtiö Alakulttuuritalo sekä Helsingin Levypuristamo yhteistyössä Teurastamon alueesta vastaavan Helsingin Kaupunkitilojen kanssa. Tapahtumaa tukevat lisäksi Lepakko-säätiö, Tislaamo, Taaki Helsinki, Kalasataman seripaja, Roska Visuals, Limbo ja Rundi. Tavoitteena on tuoda jokavuotinen tapahtuma kiinteäksi osaksi Helsingin kesää.

Teurastamo Electronic 2026

Lauantai 18.7.2026 klo 15.00–22.00
Teurastamo, Työpajankatu 2, Helsinki

Esiintyjät
• Carmen Electro (DE)
• Jesse Ukkonen LIVE
• Köppö LIVE
• HiToshi
• Jimi
• Trixy
• VJ Random Doctors

Vapaa pääsy. Ikärajaton.

Official Afterparty @ Tislaamo

22.00–04.00

• Ossios (MX/DE)
• Guju
• Kalis Hilton & MJØ
• Juha Dallas

Vapaa pääsy. K-18.

www.teurastamoelectronic.fi
www.facebook.com/teurastamoelectronic
www.instagram.com/teurastamo_electronic
https://mixmagnl.com/read/carmen-electro-vinyl-underground-roots-and-the-future-of-her-label-artists

Tuoreimmat Koneuutiset

KRYO – Kryochamber Sessions #8

KRYO kuljettaa teitä noin 130 BPM sykkeellä avaruusdiscoon, viidakon tunnelmiin, itämaisiin maisemiin ja klubin ytimeen. TECHNO. Melodiat kannattelevat tarinaa, psykevaikutteet tuovat saundiin pehmeää pyöreyttä, ja viipyilevät suvannot pitävät kuulijan tiukasti otteessaan.

THREEJAYS – Bedroom Beats #19 | JSomerstone

TECH-HOUSE / BASS HOUSE.Elokuun Bedroom Beats -jakso on livetallenne...

PAPA PSY -Psy Night #19 | Guest Mix Pootis B2B Cosmic Soul

PSYTRANCE / FULL-ON. Psy Night #19 tuo taajuuksille Pootis B2B Cosmic Soul ‑kokoonpanon. Jaksossa kuullaan rullaavaa, energistä psytrancea ja saumaton yhteinen flow.

VANHIS – Autumn Mix 2026

Vanhis tuo syksyyn juuri sen tunnelman, jota pimeät illat kaipaavat.

Lisää samasta aihepiiristä