Maksuton kuusituntinen 12 artistin konemusiikin tapahtuma jälleen Helsingissä kesäkuussa!

Helsingin keskustassa saadaan kokea jälleen kesäkuussa jo perinteiseksi muodostunut maksuton Helsinki Goes EDM -tapahtuma. Tämä konemusiikin kollektiivin, Luxonian, järjestämä elektronisen tanssimusiikin ilta pidetään osana Helsinki-päivän ohjelmistoa perjantaina 12. kesäkuuta Kaisaniemenpuiston alueella, ja siinä esiintyy kuuden tunnin aikana kaikkiaan kaksitoista artistia.

Helsinki Goes EDM esittelee mittavan tuottajajoukon elektronisen tanssimusiikin eri tyylisuunnista. Tapahtumassa esiintyvät Luxonian omista artisteista RopsuThomas WillAxityLooseWalter AlanEric AltairKUOKKA ja KLASS sekä vierailevina tähtinä Jodie MareSimo IsakssonANDYon ja ZÄMSÄ. Luvassa on Helsinki-päivän iltaan niin house-musiikkia kuin big roomia ja teknoa.

– Helsinki Goes EDM on tullut vuosi vuodelta yhä suositummaksi. Viime kerralla sitä kävi katsomassa jo toistatuhatta ihmistä. Osa viipyi paikalla usean tunnin ajan ja osa vain käväisi nauttimassa hyvän musiikin ilosanomasta. Mukana esiintymässä on monia konkareita mutta myös muutamia harvemmin esiintyneitä artisteja ja DJ/Tuottajia. Luxonian artisteista kaikki on nähty aiemmin mm. Electric Carnevalilla ja kesällä heitä pääsee näkemään myös mm. Helsinki City FestivalillaSonaarissa ja Weekendillä, kertoo Luxonian artisteista vastaava Tomi Lindblom.

Luxonia on elektroniseen tanssimusiikkiin keskittynyt EDM-tuottajien kollektiivi, jossa on mukana seitsemäntoista kotimaista DJ/tuottajaa ja kolme taustahenkilöä ympäri Suomen. Helsinki Goes EDM -tapahtumissa on aina mukana myös ulkopuolisia vierailijoita, joille Luxonia haluaa antaa mahdollisuuden päästä esiintymään suurelle yleisölle hyvissä puitteissa.

– Helsinki Goes EDM on rennon puistomainen tapahtuma, jossa on helppo käväistä tai viettää aikaa pidempäänkin. Kaisaniemenpuiston alue sopii tällaiseen musiikkiin erittäin hyvin. Olemme järjestäneet siellä Helsinki Goes EDM -tapahtumia jo monta kertaa aiemmin Helsinki-päivänä ja Taiteiden yönä, kertoo Luxonian teknisistä toteutuksista vastaava Matias Taavitsainen.

Tapahtumassa on säävaraus.

Helsinki Goes EDM -ilta perjantaina 12. kesäkuuta Helsinki-päivänä kello 16.00–22.00:

Vierailevat artistit:
16.00-16.30 Jodie Mare
16.30-17.00 Simo Isaksson
17.00-17.30 ANDYon
17.30-18.00 ZÄMSÄ

Luxonian artistit:

18.00-18.30 Ropsu
18.30-19.00 Thomas Will
19.00-19.30 Axity
19.30-20.00 Loose
20.00-20.30 Walter Alan
20.30-21.00 Eric Altair
21.00-21.30 KUOKKA
21.30-22.00 KLASS

Helsinki Goes EDM

Tuoreimmat Koneuutiset

Konekellari Guest Mix #3 | 7/26 | OBLIVIYN

TECHNO. Obliviynin tuore vierasmiksaus vie kuulijan melodisista avauksista tummempaan, futuristiseen grooveen ja lopulta kohti massiivista peak‑time‑energiaa

PAPA PSY – Psy Night #18

PSYCHILL. Papa Psyn uusin radioshow kuljettaa kuuntelijan psykedeelisen chillin maailmaan.

DJ DSM – Radio Noir Frequencies #7

TECHNO / MINIMAL / PEAK-TIME. DJ DSM:n uusi Radio Noir Frequencies ‑jakso rakentaa kaaren, joka kulkee high‑tech‑minimalin, modernin techno‑energian, progressiivisten klubisoundien ja psykeilevien vivahteiden halki.

KRYO – Kryochamber Sessions #6

TEKNO. 144–147 BPM peak‑time rave‑technoa: Kryo toimittaa hengästyttävän, pysähtymättömän klubimatkan.

NRTTU – Bunker Echo #7

TECHNO. Bunker Echo sukeltaa tällä kertaa syvälle acid‑vivahteiseen, industrial‑henkiseen ja hypnoottiseen technoon.

Lisää samasta aihepiiristä