DJ DSM ja NRTTU vahvistamaan Konekellarin radioshow’n tekijäjoukkoa

Konekellarin radioshow’n tekijäjoukko kasvaa tammikuussa 2026 kahdella uudella nimellä, kun DJ DSM ja NRTTU aloittavat omat ohjelmansa osana Konekellarin radiotarjontaa. Molemmat päätyivät mukaan nopeasti sen jälkeen, kun Konekellari ilmoitti etsivänsä uusia radio-ohjelmien vetäjiä mainoksella Konekellarin sivuilla.

DJ DSM on suomalainen DJ, joka aloitti soittoharrastuksensa vuonna 2017 ja siirtyi keikoille seuraavana vuonna. Hänen taustansa on psytrancessa, ja Konekellarin radioshow’ssa hän syventyy erityisesti psytrancen ja technon maailmaan. DJ DSM on soittanut niin ravintoloissa kuin underground-tapahtumissa ja tehnyt lisäksi DJ-lähetyksiä suoratoistoalustoilla. Hänen ensimmäinen radioshow’nsä Konekellarissa kuullaan 13. tammikuuta, ja jatkossa ohjelma kuullaan joka kuun toisena tiistaina.

NRTTU tunnetaan techno- ja house-pohjaisesta linjastaan sekä monipuolisista seteistään. Hän nousi esiin voitettuaan Tritium Radion Rookie-äänestyksen vuonna 2018, minkä jälkeen häntä on kuultu useissa radioseteissä ja tapahtumissa. NRTTU:n soundissa yhdistyvät vaikutteet Detroitin ja Berliinin teknoperinteestä, ja hänen ensimmäinen Konekellarin radioshow’nsä kuullaan 14. tammikuuta. Ohjelma jatkuu jatkossa joka kuun toisena keskiviikkona.

DJ DSM:n ja NRTTUn liittyminen vahvistaa entisestään Konekellarin radio-ohjelmien tekijäjoukkoa ja laajentaa tarjontaa. Kaikki Konekellarin radio-ohjelmat löytyvät osoitteesta: https://konekellari.fi/radio-show/

Tuoreimmat Koneuutiset

Vastaa

Discover more from Konekellari

Subscribe now to keep reading and get access to the full archive.

Continue reading